Tulin Sanaskotiin pitkän ja monimutkaisen pitkäaikaisen tapahtumaketjun päätteeksi, josta johtuen elämässä nk. kaikki oli mennyt ja loput vietiin. Lopussa ei enää väliä ollut, ottaakko hörppy vai ei. Kahden katkon ja Hietsun kautta Sanikseen. Jo alkupäivinä aloin tekemään askarteluita yms. asioita joita en ollut aikoihin tehnyt ja huomio siirtyi siihen että hei ehkä mä osaan sittenkin. On vaan vieläkin vaikea ottaa vastaan itsestä positiivisia asioita, kun ne möröt kumminkin vielä jyrää taka-alalla.

Tärkeä asia ollut myös huomata jos yhteisössä ristiriitoja, että ei itse mene mukaan. Pidä oma tontti. Ja kun jokaisella niitä omia taakkoja on kantaa, ei siihen välttämättä muita murheita jaksa enää olalle ottaa. Jos se jotakin häiritsee niin ei voi mitään.

Minulle henk.koht. Sanaskodin kuntoutus on ollut hyvä. Luonto ja ulkoilma, ryhmät on olleet välillä raskaita mutta avanneet silmät sille miten ne on tai on mennyt. Ohjaajat on hyviä ja ammattitaitoisia. Vierailijat (kokemusasiantuntijat yms.) ovat olleet todella pysäyttäviä ja myös avartaneet maailmaa. 

Taipale on vasta alkutekijöissä, jännittää mutta takaraivossa on suunnitelmat jotka muhineet jo pitkään, askel kerrallaan. Ei ole kiire. Tai no kiire. Jarru päälle. Tämä on myös iso opeteltava asia mutta luulen ja toivon pystyväni siihen.

Iso kiitos Sanaskodille ja sen työntekijöille kuntoutusjaksosta. Toivon että vastaavanlaiset hoitojaksot pysyvät jatkossakin päihdekuntoutuksissa koska sen on oikeasti kaikkien päihde/mielenterveyskuntoutujien etu.

PS. muista että myös kaikki muut ovat kuntoutumassa. Kukaan ei voi nähdä toisen sisälle, mitä siellä on tai on ollut. Annetaan rauha jokaiselle käsitellä ja hoitaa itseään omansa mukaan.

Nainen 42